2022

Kuoromme on vuosien varrella esiintynyt lukuisissa tilaisuuksissa yhdessä
Pelimannien kanssa. Niinpä olimme yhteisnumeroin juhlimassa Pelimannien
40-vuotista taivalta. Kuvassa juhlan esiintyjät; Welmut-kuoro vasemmalla,
Pelimannit keskellä ja Pinsiön Mieskuoro oikeassa reunassa.

esittää Vesa Rantamäen johdolla Elämää juoksuhaudoissa. Sota-ajan laulut
ovat perinteistä kuoromme ohjelmistoa ja usein Pelimannit ovat niitäkin
säestäneet.

soittimet: viulu ja mandoliini. Kunniavieraina olivat tyttäret Irma ja Leena
Rautavaara. Kuvassa heidän keskellään Pelimannien perustajajäsenistä Jari
Välimäki, vasemmalla kuoron puheenjohtaja Veijo Hynninen.

Martti Wiklund, seisomassa vas. Hanna Frilander, kunniavieraat Irma ja Leena
Rautavaara, Tarja Haapaniemi, Sami Varvio, Vaula Kannisto, Jon Polviander,
Sari Välilä, Olli Heinonen ja Jaana Aalto.

laulun Tiernapojat-esityksestä. Vasemmalta Seppo Laine, Tapio Antinmaa, Jussi
Iivonen ja Vesa Rantamäki.

jossa Matti Antinmaa solistina laittoi menemään. Maila Böhm säestää ja Vesa
Rantamäki johtaa.

pidetylle tarinakonsertillemme. Lauloimme vanhoja, kansakouluaikojemme
koululauluja ja kerroimme välillä muistojamme noilta vuosilta. Tuntui hienolta
saada laulaa koronarajoitusten aiheuttaman kahden vuoden tauon jälkeen.
Yleisökin tuntui nauttineen, lähes 150 henkeä täytti salin.

kulttuuritalon Virran Hiomo-salissa. Veijo Hynninen alkujuonnossaan toivottaa
yleisöä tervetulleeksi. Vasemmassa reunassa varalaulunjohtajamme Seppo
Laine, jonka ensimmäisen koulupäiväaamun kuva heijastettuna valkokankaalle.
Äitinsä turvallisesti saattamassa.

Kuoron kuva etusivulla on marraskuussa v. 2012 järjestämästämme rakkauslaulujen konsertista Pinsiön maamiesseurantalossa. Parhaillaan kuoro laulaa serenadia salintäyteiselle yleisölle neilikat rinnassaan. Silloiset kuorolaiset vasemmalta: Juhani Niskanen, Seppo Laine, Veijo Hynninen, Juhani Kivisalo (kuoron perustajajäsen), Tapio Antinmaa, Vesa Vähäoja, Pertti Lehtinen, Jussi Iivonen, Yrjö Vuorenmaa, Pekka Peltomäki, Erkki Antinmaa, Vesa Rantamäki (laulunjohtaja) jonka takaa pilkottaa Jouko Värikoski ja takimmaisena Antti Laakso, Pentti Kalliolepo, Raimo Vilppola takanaan Pauno Pitkäniitty, Hannu Riipinen, Pekka Kivisalo, Taisto Nyman ja Eelis Antinmaa.